49357 entries.
Iltafingerisså lööppi; Homeliuksen vaimo rohkeissa kuvissa.
Lehdessä kuvia Homeliuksen vaimosta joka hyppää laskuvarjolla.
\"Perseidit näkyy tänä yönä - Ne ovat Perseestä\"
Moi,
Sain idean strippiin lukiessani Hesarin mainosta, jossa:
\"Kolme kerää lankaa kahden hinnalla!\"
Josta voisi vääntää \"Halpatyövoimaa Fingerporissa!\", tjsp.
Yst. terv. Osmo
Kaksi pohjalaismiestä tapasivat viikonlopun jälkeen ja toinen oli aiemmin kertonut aikovansa käydä viikonloppuna peurungassa tansseissa.
Toinen kysyy: \"pääsitkös laukaaseen?\" Johon toinen: \"sekä että\"
Heimo lukee ohjeen \"Tee lista itsellesi tärkeistä asioista\".
Seuraavassa kuvassa Heimo valmistaa lattialistaa valokuvista, tauluista yms.
Kaupungeilla on monesti sairaaloiden ja terveyskeskuksien pomona johtava ylilääkäri. Tällainen voisi olla myös Fingerporissa. Hän kysyisi vinkkiä johonkin asiaan kollegaltaan, jonka titteli olisi vastaavasti eristävä alilääkäri.
Pari ideaa:
Heimo ja Allen keskustelevat baarissa:
Olin kuulemassa edesmenneen setäni testamenttia. Se meni hirveäksi riitelyksi.
Rivo-Riitta taustalta: Kyllä minä teille likaisen pesänjaon näytän.
Ystäväni Jussi Kaulion idea:
Heimo on Askon (tai jonkun muun paremmin sopivan hahmon kanssa) kanssa kävelyllä, taustalla on herätyskokouksen teltta.
Asko: Tulin Uskoon viime kesänä teltassa.
ja jatkaa: Tänä kesänä vuokrasimmekin jo mökin.
t. Sami Auvinen
-Heimo Vesa kaupassa katselee telineitä joissa lukee max. korkeus johon ylettyy käsillä, seisten
-no luonnollisesti Vesa yrittää maalata taloaan käsillään seisten
Ulkomailla törmäsin uimarannalla kylttiin \"Changing room\" jossa oli miehen ja naisen kuva, uima-asun vaihtokoppi sekä miehille että naisille.
Mutta vitsi olisi siinä että Heimo Vesa menee koppiin ja tulee naiseksi muuttuneena ulos..
Sarjakuvaidea:
Heimo Vesa saa soiton ystävältä ja kuulee puhelimessa: \"Auto meni katsastuksesta läpi!\" - Heimo vaikuttaa iloiselta uutisesta.
Seuraavassa kuvassa paljastuu totuus, kuljettaja painaa hädissään jarrua (eivät toimi) ja viimeisessä kuvassa auto on ajanut katsastuskonttorin seinän läpi...
Rieti-kissa mummolla hoidossa
1. Heimo: \"Mitenkä se on Rieti-kissa täällä viihtynyt?\"
mummo: \"Siellähän tuo kehrää tyytyväisenä\"
2. Toinen huone. Rieti hikipäässä rukin äärellä.
FC Fingerpori
1. Pelaaja Heimo tauolla haastattelussa
Haastattelija: \"Vastustaja meni sitten heti 2-0 johtoon\"
Heimo: \"Mutta me teimme sen jälkeen 3 putkeen\"
2. Heimo täräyttää komean banaanipotkun ylärimaan
Tali - Ihantala 1944
1. Sotamies Vesa ja kapteeni korsussa kartan äärellä:
Kapteeni: \"Vihollinen keskittää joukkojaan\"
jatkaa \"Tarvitaan tykistökeskitys. Sotamies Vesa, käykääpäs tulenjohdon pakeilla!\"
2. Sotamies Vesa Tulenjohto -korsun edustalla, lappamassa pakeista ruokaa suuhunsa.
... ... ... Ameriiikan Fergussonis 18-v aseeton epäilty veti aseensa esiin housuistaan ennen kuin hänen painonsa lisääntyi 5kilolla lyijyä ... ... ...
... ... ... nys tulevalla viikolla öisin näkyvillä oisi Perseitä ... ... ...
... ... ... Gigantti kuuluttaa että ostavat kaikki vanhat tabletit ... ... ... hienoa että on havahduttu keräämään lääkkeet kuten esim. hormoonit joutumasta wc-pönikkään sitä tietä pikku kalojen massukoihin ... ... ...
Allan kehuskelee löytäneensä vanhan natsikullan ja lupaa tuoda sen näytille.
Seuraavana sellanen kalju nainen jollain nätillä ristikuviolla varustettuna.
Heimo huomaa lehdessä ilmoituksen, \"Kaivonkatsoja p. 04000115134\" ja tekee tilauksen. Seuraavassa kuvassa kaivonkatsoja tuijottaa kädet taskussa Heimon vanhaa kaivoa.
Finger-Rauta -myymälän pihalla on iso kyltti Asiakaslastaus. Siellä lastataan uusia asiakkaita sisään myymälään ja pois lähteviä linja-autoon.
Lenkki-sana voisi toimia vitsi-ideana: \"Kävin aamulla pitkällä lenkillä\", \"Vedin aamulla lenkin\". Puhutaanko juoksulenkistä vai HK- lenkistä?