49538 entries.
"Kattojärjestöä kiinnostaa katettu kenttä"
Eilinen otsikko Ylen Keski-Suomen uutisissa Hippos2020 hankeeseen liittyen.
YLE Klassikko-radiokanavalla luettiin ääneen ensimmäistä Samuelin kirjaa (Raamatusta), näyttelijän toimesta. Tuli mieleen, että tuo kirjahan voisi olla Aapinen, eli näyttelijä lukisi "A AA Aa-si", sillä no, yleensä ensimmäinen kirja on aapinen.
"Äiti kaahasi lähes 250km/h umpitunnelissa" oli eilen maikkarin uutinen.
Vanhempi näyttää lapselle aseman kelloa ja opastaa: "Kun isoviisari on kakkosessa, niin juna lähtee". Kello on varttia vaille, mutta junamiehet ovat jo liikkeellä. Miksiköhän...?
Eka ruutu, Heimo katsoo suoraan kohti ja toteaa "Olen myös kirjalija" Toka ruutu, hän kirjailee kuviota kankaalle.
Ylitorniolla siepattiin koulutettu matkailuporo – tekijän paljastavasta vihjeestä palkkio.
Kuvassa tekijä poro vieressään avaa pitkän poplarinsa etumuksen ja sanoo "Se olin minä!"
Heimo lukee Ilta-Fingeriä. Etusivun otsikko on: Poliisi tutkii herätysliikkeen vaikutuksia nuorisoon. Seuraavassa kuvassa poliisi valmistautuu laukaisemaan katapultin jossa nukkuu teini.
Heimo katsoo uutisten säätiedotusta, jossa Kerttu ennustaa: Huomenna tulee paukku pakkanen. Aamulla ovikello soi ja oven takana oleva herra esittelee itsensä "Pakkanen" ja piereskelee.
Heräsin ennen (herätys)kelloa.
Henkilö herää ja nousee ylös, kun herätyskello jää vielä nukkumaan sänkyyn.
Pomo tivasi puhelimessa Heimolta, että onko hän tehnyt sitä investointiehdotusta, jonka pomo pyysi tekemään. Heimo kaivelee pöydällä papereita ja löytää ehdotuksen muiden töiden alta. "Se on ollut minulla tässä työn alla", vastaa Heimo.
Kaverukset tapaavat. Toinen sanoo: "Oli kaverien kanssa koripalloilta. Heitin kahdeksan kolmosta."
Näytetään kuva pukuhuoneesta kun kyseinen heppu juo kolmosolutta.
Perunkirjoitus käynnissä Rivo-Riitan kahvilassa.
Keskustelun väliin Riitta sanoo: "Mä teille pesänjakajan näytän!"
Allan on päässyt autokauppaan myyjäksi. Heimo on tullut autokaupoille. He istuvat talvella autossa liikkeen edustalla, Heimo ratin takana. Allan: "Tämä on diesel, pitää hehkuttaa." Heimo nostaa kädet pystyyn, näyttää V-merkkiä ja huutaa JEE!
Vaaleista ei löytynyt selvää voittajaa. Kaikki ehdokkaat ovat kovassa kännissä.
Fingerporin päiväkoti. Iloisia natiaisia hoitajineen, kunnanjohtaja ja/tai lehdistö:
Homelius:
"Osoitan lisärahoituksen, hyvä päiväkodin väki!
Teillä on valta itse suunnitella retkenne."
Ilta-Finger:
"Homelius yllätti päiväkodissa organisoimalla väkivaltaa."
(tai jotenkin lyhyemmin sanankääntein..)
Allan ja Heimo ovat luontoretkellä. Allan ottaa kameralla kuvia kasveista. " Minun pitäisi saada kuva ketoleinikistä" Heimolla on äänityslaitteet mukana. " Minä koitan äänittää ketoheinäsirkan siritystä". Ei näy ketoleinikkejä eikä kuulu ketosirkan siritystä.
"Ai niin, tänäänhän onkin perjantai".
- ”Saisiko olla kondomi?”
- ”Ei kiitos, jätän väliin”
Heimo ihmettelee talviaamuna pihalta kuuluvaa meteliä, älämölöä ja pauketta, kunnes muistaa tehneensä lumenluonnista sopimuksen kolaajien kanssa.
Fingerliiterissä on meneillään rock-konsertti. Toimittaja kyselee nuorten fiiliksiä. 'Ihan sikamageeta' ja toinen:'Aivan sairaan mageeta', velä kolmaskin: 'Tautista menoa kerta kaikkiaan!' Toimittaja otsikoi juttunsa Fingersanomiin:'Rock-liiterissä sikotautinen fiilis!'
Fingerliiterissä on meneillään rock-konsertti. Toimittaja kyselee nuorten fiiliksiä. 'Ihan sikamageeta' ja toinen:'Aivan sairaan mageeta', velä kolmaskin: 'Tautista menoa kerta kaikkiaan!' Toimittaja otsikoi juttunsa Fingersanomiin:'Rock-liiterissä sikotautinen fiilis!'